Pakkohan se on myöntää: facebook on tullut melko isoksi osaksi arkea. Aamu alkaa sillä, että läppäriin laitetaan virta,ja facebook aukeaa myöhemmin näytöstä esille. En kuitenkaan käytä facebookkia aktiivisesti tutkien, vaan sivusto on auki passiivisesti sivussa kaiken muun tekemisen ohella. Näin saan facebookista irti sen, mitä varten se on tehtykin: kommunikointia netin välityksellä. Omasta asunnosta on helppo olla yhteydessä useisiin tuttuihin facebookin välityksellä, koska enemmistö käyttää facebookkia tällaisenä ns. ”uuden ajan puhelimena”. On toki hauskaa aina jakaa kavereilleen mm. erilaisia kuvia ja linkkejä, vaikkakin itselläni ne jäävät tämän ”chattailyn” varjoon.
Niin sanottua naamattua voi kuitenkin kritisoida monesta asiasta. Ei tarvitse puhuakaan epävarmoista tiedonsiirroista, hankalasta suojauksesta, niskuroivasta käyttöjärjestelmästä ja hitaudesta, puhumattakaan sen väärinkäyttämisestä. Facebookissa pärjää, jos siellä osaa toimia sen sääntöjen mukaan. Koulumaailmaan facebookkia en kuitenkaan ottaisi. Toki naamatun kautta on mahdollista helposti viestiä, mutta näin hitaaseen ja epävarmaan käyttöjärjestelmään en luottaisi. Ulkopuoliset ihmiset voisivat helposti häiritä halutessaan koulun ja kodin välistä yhteistyötä verkossa, ja halutessaan myös jäljittää eri henkilöitä.
Erityisesti, ja toistan ERITYISESTI itseäni huolestuttaisi opettajan asema tässä yhteydenpidossa. Facebook, joka on varsinkin itselleni henkilökohtainen yhteydenpitoväline vapaa-ajalla tuntuisi hyvin epävarmalle, kun pitäisi varoa mitä profiiliinsa kirjoittelee. Ihmisen vapauden ja rauhan tunne kärsii, kun työt ns. ”tulevat kotiin”. Opettajakin tarvitsee rauhan kotonaan, eikä omalle profiilisivulle tunkeutuvat oppilaat ja vanhemmat sitä välttämättä tuo.
Toki on mahdollista tehdä erillinen profiili, mutta tämä on toisaalta työlästä, sekä liian lähellä kuitenkin omaa, henkilökohtaista profiilia, ja toisi vain sekaannusta useaan tilanteeseen. Aivan liian vaikeaa ja rasittavaa meikäläisen pienelle päälle. Naamattu oli alun perin aikuisten leikkikenttä, kunnes joku teki siitä nuorten leikkikentän. Facebook on jo lähtöjään liian julkinen koulun ja kodin yhteydenpitoon, joka itse on jo lähtöjään herkkä prosessi. Mieluummin teen blogin tai käytän rakasta kotivihkoa (tuttu jo 60-luvulta).
Opettaja lisää oppilaansa matin facebook kaveriksi. Matti tykkää, ja tönäisee leikkisästi opea. Liisakin lisää open kaveriksi. Sitten Pentti, Eetu, Ulla ja Antti. Lopuksi kaveripyynnön lähettää luokan räyhä, pikku-Jussi. Ope ei hyväksy kaveripyyntöä, etteivät Jussin vanhemmat näe open päivityksiä. Jussi ei tykkää, vanhemmat ei tykkää, pahennusta syntyy ja lopuksi opettaja on kaikkien mielestä surkea sekä tiettyjä oppilaita suosiva häijyläinen. Parempi ettei lisää oppilaita kavereikseen ja sanoo sen heille jo pyyntö –ruljanssin alussa. Näin säästyy monelta ongelmalta.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti